Jump to main content
Lapsiperheet ja nuoret

Irtosolunäyte

Gynekologinen irtosolunäyte tunnetaan yleisimmin edelleen nimellä Papa-näyte, ja sen avulla etsitään ihmisen papilloomaviruksen eli HPV:n aiheuttamia solumuutoksia kohdunkaulalla.

 

Suomessa kunnilla on velvollisuus järjestää naisille ikäkausittainen joukkoseulonta. Seulonta on ennen kaikkea ennalta ehkäisevää toimintaa, jonka tarkoituksena on löytää merkkejä mahdollisista esiastemuutoksista, jotka voisivat vuosien kuluessa hoitamattomina kehittyä kohdunkaulan syöväksi. Akselissa naiset kutsutaan irtosolunäytteeseen 30-vuotiaana ja seulontaa jatketaan viiden vuoden välein, 60 ikävuoteen asti. Seulontanäytteisiin osallistuminen on maksutonta. 

Seulontoihin osallistuminen ei ole pakollista, mutta erittäin suositeltavaa. Aiemmin saatu HPV-rokote, raskaus, imetys, käynnissä olevat syöpähoidot, kohdunpoisto tai vaihdevuodet eivät ole este seulontoihin osallistumiselle.

Näytteitä otetaan terveysasemilla, yksityisillä lääkäriasemilla sekä joskus lähetteen perusteella sairaaloissa. Kyseessä on nopea ja helppo testi, jonka voi ottaa lääkäri, hoitaja tai laboratoriohoitaja. Irtosoluja rapsutetaan puulastalla emättimen pohjukasta, kohdunnapukasta sekä pienellä pehmeällä harjalla kohdunkaulakanavasta. Näytteet lähetetään laboratorioon, jossa patologi tutkii niitä mikroskoopilla löytääkseen mahdolliset poikkeavat solut.

Irtosolunäyte on sinänsä vain suuntaa antava pohja mahdollisille jatkotutkimuksista saataville diagnooseille. Tarkoituksena on saada muutokset kiinni mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, joten etenkin joukkoseulontanäytteisiin kutsuttujen olisi hyvä hyödyntää mahdollisuus ilmaiseen testiin.